Ritvan Käyttäjäkokemus

"Olen ollut eläkkeellä jo pidempään, työelämässä ollessani tein istumatyötä. Olin valmis kokeilemaan Stabilic Askelterapiaa, koska yleensä olen kiinnostunut uusista jutuista.

Minulla on ollut useita ongelmia terveyteni kanssa, myös vakavampia, kuten syöpä. Stabilic Askelterapiapohjallista halusin testata erityisesti nesteen ja turvotuksen poistamiseen. Käytin Stabilic Askelterapiapohjallisia aluksi 2-3 tunnin ajan sisäkengissäni, joihin pohjallinen sopi mainiosti. Suunnilleen kolmantena päivänä tuli vetreämpi tunne, erityisesti alavatsani tuntui paremmalta. Kuvailisin kokemusta niin että jonkinlainen hyvä tunne tuli! Lisäksi toisella jalalla astuminen oli tukevampaa, sillä tässä jalassa minulla on jonkinlainen virheasento. Jatkossa aion jatkaa paitsi alavatsapisteiden stimuloimista myös alaselkäpisteiden, sillä myös selkäkipu vaivaa minua ajoittain.

Suosittelen Stabilic Askelterapiaa sellaisille, joilla on jotakin pientä kremppaa jäsenissä. Kannattaa uskaltaa kokeilla!"

Ritva Mitra, 62 vuotta

Vantaa

Comments are closed.